Pain is temporary, quitting lasts forever!

Läksin matkaan tyhmällä suunnitelmalla, 3.15-jänisten takana ja tarkoitus oli mennä näköetäisyydellä mahdollisimman pitkään. Niinkuin aikakin kertoo, se ei oikein onnistunut. Tuo aika on luultavasti huippuolosuhteissa realistinen, mutta nyt ei ollut se keli. Jo viiden kilsan jälkeen aloin keskittymään 3.20-vauhtiin. Ukkoja oli samassa tahdissa kyllä useampia, varsinkin puolikkaan menijöitä. Tuuli ei silti antanut yhtään anteeksi, kun peesistä ei kerta kaikkiaan ollut hyötyä. Kaiken lisäksi Hintassa jouduin halkomaan tuulta yksin pahimman rankkasateen aikana, rakeitakin tuli jonkun aikaa. Onneksi olin laittanut reisiä suojaavat housut ja pitkähihaisen paidan, yksi kaveri kiroili sitä, kun rakeet rummuttivat paljasta ihoa, sattui kuulemma. Meikä piti päätä alhaalla lasit silmillä, ettei rakeet hakanneet suoraan naamaan, onneksi oli lippis!

Värttöä kohti saavuttaessa alkoi vatsa vinoilla, mietinkin, että siellähän on bajamaja, jossa piipahtaa. No eipä ollutkaan ihan siinä, missä ajattelin, mutta onneksi oli reilun kilsan päässä olevalla huoltopisteellä. Se tuli niin äkkiä, etten ehtinyt edes housujen nauhoja höllätä ennenkuin sisällä, joten aikka tuhrautui melkein puolitoista minuuttia siihen taukoon. Hyvästi 3.20! Puolikkaan väliaika oli silti 1.40 ja osia, mutta vatsassa oleva tuntemus kertoi jo siinä vaiheessa toisen vessakäynnin tarpeesta. Tiesin etukäteen, että korkeasaaren tenniskenttien luona on pari bajamajaa, joten suuntasinkin sinne, reitiltä pois ja noin 50 metrin koukkaus, tyhjennys ja takaisin uralle. Tässä vaiheessa alkoi miehessä keskeyttämissuunnitelmat muhia, mutta kun vatsaongelmia ei enää tullut, niin matka jatkui. Nallikarissa kohdattiin oululainen hiekkamyrsky. Onneksi juoksusuunta oli sellainen, että mentiin pääosa myötätuuleen. Tuolla niemessä piti yksi keila käydä kiertämässä, minkä jälkeen puskettiin joku sata metriä sivuvastaiseen, siis hiekkamyrskyssä. Ehkä tuo hiekkamyrsky on pikkuisen liioittelua, mutta joka tapauksessa hiekkaa oli ilmassa. Onneksi oli satanut, ettei koko ranta tyhjentynyt.... 

Toppilan vastatuuliosuudella hiipi keskeytys taas mieleen. Oli se tuskaa juosta väsyneenä yli minuutin hitaampaa tahtia kuin puitten suojissa... Matkalla oli järjestäjien tsemppitauluja: run  forrest, run! Yms. Toppilan ja Tuiran rajamailla oli kyltti, jossa luki: pain is temporary, quitting lasts forever! Se kyltti vei minut maaliin. Kiitos siitä. Painelin loppumatkan väsyneenä tasaista tahtia sen suuremmin kanttaamatta, kivahan se oli mennä kun ainoa huoli oli se, että vatsa ei vaan enää kiusottelisi. Ei kiusotellut ja hyvä niin. Loppusuoran loppukiri jäi vitsiksi, tuuli pysäytti menon kävelyvauhdiksi, vaikka näennäisesti menin kuin Ossi Karttunen! 

Loppuaika alle 3.30, josta vessakäynnit vei noin kolme minuuttia. Harmitus loppui seuran saunaillassa, jossa kollegat nostivat hattua korkealle. Aikani on vain kolme minuuttia huonompi kuin ennätykseni, joka on juostu optimisäässä viisi vuotta sitten (=5 vuotta nuorempana). 

Seuraava maraton odottaa jo, treeni alkaa tiistaina. Palautuminen on alkanut hyvin, ei hiertymiä eikä kipujakaan missään, mitä nyt pikkuisen jalat on tönkkönä.

Seuran saunaillassa sain mukavaa palautetta, kiitokset niistä. Keskustelujen perusteella ilmeisesti Rovaniemellä seuraava startti kuukauden päästä. 3.20 pitäs mennä sitten siellä rikki. Muistutan itse itseäni: SYÖ OIKEIN EDELLISPÄIVÄNÄ!!!! 

Viidennen Terwan kunniaksi sain muistomitalin, se on tuo pienempi. Alempana 1.6.2015 lisätty kuva (avi-studio)

Todistettavasti juoksua! Molemmat jalat ilmassa... Varmaan eka kierroksella otettu, kun olen noin hyvävoimaisen näköinen ;)