Lahteen olin ilmoittautunut jo toukokuussa kuten kaikki muutkin. Rahoja en tietenkään saanut takaisin, oli loma ja majoituskin järjestetty, joten ei muuta kuin kehiin vaan. Jalka on ollut kipeä neljä viikkoa, minä aikana en ole kyennyt juoksemaan täyspainoisesti. Vasemman jalan luupiikki on siinä kunnossa ettei ole järkeä riskeerata jalkaa ainakaan maratonilla.

Kävin perjantaina parin kilometrin testilenkin. Juoksun jälkeen jalkaa särki vietävästi, joten päätin olla osallistumatta MM-maratonille, mikä oli oikeastaan päätetty jo aiemmin...

Lauantai-aamuna käppäilimme kisapaikalle kisa-asussa. Ajatuksenani oli saada tuloslistalle DNF eikä DNS. Callroomissa oli letekeä tunnelma kun katseltiin varustusta, ei sykevyötä jne. Lämmittelyä pikkuisen ja vaimon kanssa pähkäilyä juoksumatkasta, 200 metriä vai enemmän?

Juoksu lähti liikkeelle aikataulussa. Lähtösuoralla oli ihmistä kuin pipoa, väkijoukon keskelle ei ollut helppo hypätä siinä 200 metrin aikana. Siispä tässä päätin juosta ekalle juoma-asemalle, missä oli ensiapukin paikalla. Tai siis piti olla. Juoma-aseman ihmiset ei tienneet ensiapujutuista yhtikäs mitään, joten jatkoin matkaa. Tiesin 14 km kohdan olevan lähimpänä lähtö- ja maalipaikkaa, joten päätin juosta sinne. Tuntui hyvältä lopettaa juuri tuossa kohdassa, sillä siinä oli suihku, jossa pyörähtelin pari kertaa paidatta.

Juoksu meni mukavasti, mutta jossakin 7 km kohdilla jalassa tuntui pieni vihlaisu, meinasin lopettaa jo siinä, mutta eihän sitä... Ja rupattelin muutaman sanan Mikko Hannulan kanssa siinä, matka meni siinä vielä ihan mukavasti hällä, vaikka tavoitteeseensa hän ei päässytkään.

Maalialueella otettiin vaimon kanssa urakalla kuvia jonnekkin 3.28 tienoille, siis juoksuaikaa tuo...  Onnittelut vaan kaikille läpijuosseille, keli oli raskas eikä reittikään kovin tasamaastoa ole.

Mukava oli juosta tuommoisen sakin mukana, yleisöä oli aika paljon matkan varrella. Nyt parannellaan jalka kuntoon, sitten taas juoksentelemaan. Harmi, että kauden pääkisa meni näin, mutta täytyy sitten juosta se oma maailmanennätys myöhemmin.

Kotiin saavuttiin puoli viisi iltapäivällä. Jalat ovat kuin kokomaratonin jälkeen: jalkapohjaa aristaa vähän ja reidet (!) kipeinä.

 

Suski ja minä napsittiin muutama kuva, löytyvät tuolta: http://kuvablogi.com/blog/24142/1/